maanantai 13. kesäkuuta 2016

Gluteenittomat voisarvet





Ohje


50g tuoretta hiivaa
2 1/2dl maitoa
1 kananmuna
3/4 tl suolaa
4 dl viljatuotteen pullajauhoseosta
100g kylmää voita


Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.
Lisää muna, suola ja 3 dl jauhoja.
Jätä 1 dl jauhoja leivontaan.
Sekoita taikina tasaiseksi.
Anna taikinan turvota 10 minuuttia.
Kaaviloi taikina jauhotetulla leivinpöydällä suorakaiteen muotoiseksi levyksi (30 x 40 cm).
Leikkaa jääkaaappikylmä voi viipaleiksi esim juustohöylällä.
Levitä viipaleet taikinalle niin, että puolet taikinalevystä peittyy ja reunoille jää taikinaa näkyviin pari senttiä.
Taita rasvaton taikinapuolikas rasvalevyn päälle.
Käännä taikina niin, että pitkä taitettu reuna tulee itseesi päin.
Kauli taikina kevyesti painellen suorakaiteen muotoon ja taita kolmeen kerrokseen.
Kauli ja taita samalla tavoin 2-3 kertaa.
Anna taikinan tarvittaessa levätä kylmässä kaavilointien välillä.
Leikkaa taikina kahtia.
Kauli kummatkin palat pyöreiksi levyiksi (halkaisijaltaan noin 30 cm). 
Leikkaa levyt kahdeksaan osaan kolmioiksi.
Kääri levyt rullalle leveästä sivusta kärkeen päin.
Nosta sarvet pellille leivinpaperin päälle.
Anna kohota huoneenlämmössä leivinliinalla peitettynä tunti.
Älä nosta peltiä uunin tai kuuman vesihöyryn päälle, sillä lämpimässä rasva pehmenee.
Voitele sarvet vatkatulla kananmunalla jossa on tilkka vettä niin se levittyy paremmin.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.
Jäähdytä peittämättä.
Tarjoa joko sellaisenaan tai täytettynä salaatilla, leikkeleillä, juustoilla ja hillolla.
Itse söin omatekoisen mansikkahillon kera.

Blogini oikeassa laidassa on Viljatuotteen mainos banneri ja sitä klikkaamalla pääset tilamaan erilaisia jauhoja, jauhoseoksia, kaurahiutaleita, myslejäym ym. 
Laitan tähän vielä linkin josta pääsee suoraan tilamaan heidän tuotteitaan. Viljatuote 



 Viljatuotteen Pullajauhoseos.
 Taikina kaaviloitu kolmeen kertaan ja lepuutettu välillä kylmässä.







 Halkaistu voisarvi jonka sisälle laitoin mansikkahilloa.













2 kommenttia:

  1. Heippa Helka, olen opiskellut videoista voisarvien tekoa ja vertaillut reseptejä, sinulla on aina hyvät kuvat ja selkeät ohjeet. Soveltaen teen aina, tänään tein taikinan taitteluineen ja huomenna kohotan ja paistan. Jännää nähdä mitä tulee! Tein muuten ohjeillasi (soveltaen) lihapiirakoita ja ovat siis paljon maukkaampia kuin ostetut. Kyllä kannattaa aina itse tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Pia! On tullut todella hyviä voisarvia uskon sen! Aina saa soveltaa ohjeitani mieleisekseen ja mukava kuullaettä lihapiirakat ovat onnistuneet ja kyllä vain itse tekemällä tulee hurjan hyviä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...