sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Gluteeniton Juustokakkupiirakka






Tämä resepti löytyy Yhteishyvän sivuilta
Tein tästä annoksesta puolet eli piirakan pitkulaiseen piirakkavuokaan.
Juustokakkupiirakka oli tosi maukas, eikä liian makea.

Ohje: 

300 g glut. digestive-keksiä tai muuta vastaavaa.
150 g margariinia tai voita

Täyte 1

600 g maustamatonta tuorejuustoa
4 kananmunaa
2 dl sokeria
300 g pakastemarjoja
2 rkl perunajauhoja

Täyte 2

2 prk (à 150 g) ranskankermaa
1,5 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Ohjeet

Murenna keksit hienoksi ja sulata margariini tai voi.
Sekoita murut rasvaan.
Vuoraa leivinpaperilla uunivuoka tai -pelti (n. 22 x 32 cm).
Painele seos pohjalle.
Esipaista pohjaa 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia.
Laske lämpötila 175-asteeseen.
Vatkaa kulhossa tuorejuusto, munat ja sokeri.
Levitä seos esipaistetun keksipohjan päälle.
Sekoita pakastemarjat ja perunajauhot ja ripottele piirakan päälle.
Paista piirakkaa uunin keskitasolla 30 minuuttia.
Ota piirakka uunista 5 minuutiksi jäähtymään.
Sekoita toisen täytteen ainekset.
Levitä seos piirakan päälle.
Paista vielä noin 10 minuuttia kunnes pinta jähmettyy.
Anna piirakan jäähtyä hyvin ennen leikkaamista.

Löytyihän ne kuvat jotka lomamatkalla katosivat. 







 












 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...