torstai 31. joulukuuta 2015

Hyvää uutta vuotta 2016







Tänä päivänä,
uuden vuoden kynnyksellä,
kuiskasin pienen toiveen:
Anna ystävälleni kaikkea hyvää tulevaan vuoteen!
Anna tähti oppaaksi eteenpäin johdattamaan,
kuu tietä valaisemaan ja aurinko lämpöä antamaan.
Anna iloa päiviin, anna uskoa ihmeisiin, anna enkeleitä rinnalle kulkemaan.
Hyvää uutta vuotta 2016 kaikille blogini lukijoille! ♥






 

tiistai 22. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua




Hyvää ja rauhallista joulua kaikille blogini lukijoille! ♥



Nyt mielessäin utuisen matkan teen
ja palaan muistojen lapsuuteen,
jolloin Joulu oli sadun ihmemaa
ja kaikki siinä kuin unelmaa.



Vaikka aika oli köyhä ja puutteellinen,
oli joulun tunnelma täydellinen.
Jostain äiti herkut taikoi ja loi
ne tyhjästä leipoen pöytään toi.



Tuoksui rakas kotimme kanelilta,
joulukuusen oksilta, omenilta,
joulupuuronkin aromi ihanalta,
kun se leijaili sieraimiin kannen alta.



Kunpa tunteet lapsuuden saisi takaisin
ne lapsenlapsille muistoiksi jakaisin.
Kaiken lämmön, hellyyden, rakkauden
soisin aarteeksi tulevien polvien. ♥









Gluteeniton Maustekakku






Ohje on kahvikuppi mitoilla.


4 munaa
2 kkp sokeria
1 kkp kuohukermaa

1/2 tl kardemummaa
1 tl kanelia

1 kkp voi tai margariinisulaa

 2 tl leivinjauhetta



Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi.

Lisätään kerma, mausteet, voisula ja jauhot joihin leivinjauhe on sekoitettu.

Voitele 1,75 litran kakkuvuoka ja leivitä se gluteenittomilla korppujauhoilla.
Kaada taikina leivitettyyn kakku vuokaan ja paista 200 asteessa noin tunti.



 Tämä ohje on yli 70 vuotta vanha ja tällä ohjeella tulee erittäin pehmeä ja maukas kakku! 
Tätä kakkua leipoessa ja syödessä tulee rakkaat lapsuusjoulut mieleen kun äitini tätä leipoa joka joulu. ♥
 

Tänään muutin kahvikuppi määrät deseiksi, koska jokaisella on hiukan eri kokoinen kahvikuppi.
Oma kahvikuppini on 2 dl vetoinen.


Ohje desilitra mitoilla

4 munaa
4 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
1/2 tl kardemummaa
1 tl kanelia
2 dl voi tai margariinisulaa
2 tl leivinjauhetta  


Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi.

Lisätään kerma, mausteet, voisula ja jauhot joihin leivinjauhe on sekoitettu.

Voitele 1,75 litran kakkuvuoka ja leivitä se gluteenittomilla korppujauhoilla.
Kaada taikina leivitettyyn kakku vuokaan ja paista 200 asteessa noin tunti.






















keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Gluteenittomat Piparipullat





Jouluaika on yleensä aika kiireistä aikaa jokaisessa kodissa ja silloin leivotaan myös hyvää pullaa muiden joululeivonnaisten ohella.
Jos haluat saada oikein hyvää pullaa ja vaivatta niin osta Vuohelen Herkun Pulla-ja munkkijauhoseosta jota myyvät varmimmin Prismat, Cittarit ja jotkut isot K-marketitkin.
Näihin Piparipulliin sain idean K-ruoka lehtisestä. 
Ellei sinulla ole aikaa leipoa pipareita niin osta Vuohelan Herkun ohuita piparkakkuja ja tee niistä piparimuru täytettä varten.
Linkki näihin Pipareihin löytyy täältä ohuet piparit
Moni leipoo varmaan jo hyvissä ajoin itse pipareita ja niitä kannattaakin sitten leipoa hiukan enempi koska ne käyvät Juustokakkujen pohjiksi ja näihin Piparipulliin. 


Ohje


2 kananmunaa
2,75 dl maitoa
2 ps kuivahiivaa
1 ps Farina Pulla- ja munkkijauhoseosta (450 g)
100 g voita

Täyte

Täytteen voi tehdä jo sillä aikaa kun taikina vetäytyy.

75 g voita (pehmeää niin että se levittyy)
1/2 dl hienoa sokeria
1/2 rkl piparkakkumaustetta
75 g gluteenittomia pipareita (Laitoin itse leivottuja glut. pipareita)

Voiteluun

1 kananmuna
1 tl vettä

 
Ota hyvissä ajoin voi huoneen lämpöön tai pehmennä voi esim. mikrossa lämpimänäpito asetuksella pehmoiseksi.
Lisää pehmeän voin joukkoon hieno sokeri, piparkakkumauste ja piparkakkuja murusteltuna.
(Piparakakut kannattaa murustuu esim. monitoimikoneella ihan hienoksi muruksi tai kulhon pohjalla joko käsin tai perunanuijalla tai vahvan muovipussin sisällä.)

Vatkaa munat kättä lämpimämpään (42 °C) maitoon, lisää hiiva.
Vatkaa joukkoon jauhoseos.
Anna vetäytyä lämpimässä peitettynä 30 min, niin että taikina tiivistyy.
Sulata voi ja lisää taikinaan.
Vaivaa taikina hyvin sähkövatkaimeen taikinakoukuilla noin. 2-3 min tai käsin.
Kauli taikinapala ohueksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi joka on noin 1/2 cm paksu.
Levitä pehmeä voi tasaiseksi taikinalevyn päälle.
Ripottele voin päälle maustettu piparimuruseos.
Kääri levy rullaksi ja jätä saumakohta pohjalle.
Leikkaa rulla 2 1/2 cm paloihin yht. noin. 21 kpl.
Nosta palat pystyyn ja aseta palat muffinivuokiin leikkauspinta ylöspäin.
(Käytin Iloleipureiden muffinipeltejä joiden koloihin laitoin paperisia Amerikan muffinivuokia.)
Anna piparipullien kohota kuuman vesihöyryn päällä leivinliinalla peitettynä tai huoneenlämmössä 50-60 min.
Voitele piparipullat kananmunalla.
Paista 225 asteisessa uunin lämmössä 10-12 min. kauniin kullan ruskeaksi.
Piparipullat voi koristella esim. tomusokerivesi kuorrutuksella tai hunnuttaa tomusokeria päälle.

 

Vinkkejä: 
Voit myös leipoa itse alusta alkaen pullataikinan.
Tähän täytemäärään riittää 2,5 dl nesteeseen tehty pullataikina.
Linkki ohjeeseen löytyy täältä. pullataikina



















Näissä yhdistyy pipareiden ja pullan ihana maku yhdistelmä.
 Piparipullat ovat erittäin pehmoisia ja maistuvat kivasti pipareille.
Tarjoile piparipullat esim. kuuman glögin kera tai kahvipöydässä. 










torstai 26. marraskuuta 2015

Gluteenitomat Joulupikkuleivät




Piparin tuoksua tonttujen juoksua siinäkö joulu on... 


Jouluun on enää muutama viikko aikaa, joten joluvalmistelut voi aloittaa jo.
Joulusinpain voi tehdä jo makuuntumaan ja sen ohje löytyy blogistani Konjakkisinapin nimellä.
Piparit, pikkuleivät, laatikot ja tiettyjä kakkuja voi jo paistaa mikäli sinulla on pakastin.
Minulta kysytään usein miten säilytän piparkakut ja pikkuleivät että ne pysyvät rapeina ja maku säilyy tuoreena.
 Itse säilytän joko peltisissä rasioissa tai isossa lasipurkissa jonka olen ihan sitä varten hankkinut ja piparit ovat hyviä vielä helmikuussakin, mutta niiden säilystys astioiden täytyy olla kannellisia. 
Toinen hyvä säilytys paikka on tyhjä kenkälaatikko jonka vuoraa puhtaalla voipaperilla. 
Säilytys tapahtuu huoneenlämmössä ei kosteassa paikassa!


Kardemumman ja vaniljasokerin huumavaa tuoksu ja sitruunanmehun pikantti maku. 
Näistä on nämä Jouluiset pikkuleivät tehty.


Ohje 82 kpl

250 g pehmoista voita (huoneenlämpöistä mutta ei sulaa voita.)
2 dl sokeria
1 muna
1 dl kuohukermaa
2½ dl perunajuhoja
5½ dl semperin fin mixin hienoa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1½ rkl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
3 rkl sitruunanmehua


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää muna vaahtoon hyvin vatkaten.
Sekoita jauhot ja mausteet sekaisin.
Lopuksi lisää jauho-mausteseos ja kuohukerma vuorotellen.
Kaaviloi taikina jauhotetulla leivinalustalla ja ota haluammallasi muotilla pikkuleipiä.
Haluttessa voit voidella kananmunalla ja pinnalle ripotella raesokeria tai laittaa vaikka säilykekirsikan keskelle.
Paista 175 asteisessa uunissa 10-14 min. pikkuleipien paksuudesta riippuen.

Annoksen voi puolittaa halutessaan.
Nämä pikkuleivät ovat mureita ja pehmoisia sisältä. 


Tämä ohje on yli 40-vuotta vanha ja aina yhtä hyvä























Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...