lauantai 30. elokuuta 2014

Gluteeniton Mustikkatiikerikakku



Ohjeen otin Keliakiliiton lehdestä.
Omasta ohjeestani jätin limetinkuoren pois ja margariinin tilalle laitoin voita. 



Ohje


250 g margariinia tai voita  
2 ½ dl sokeria
4 munaa
3 ½ dl gluteenitonta semperin fin mixin hienoa jauhoseosta

2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1 limetin raastettu kuori

Mustikkaraita

1 dl jäisiä mustikoita
2 rkl sokeria

Voitele ja jauhota iso kakkuvuoka (n. 1,8 l).
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi.
Lisää joukkoon kananmunat yksitellen vatkaten.
Sekoita keskenään jauhoseos, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja limetinkuori keskenään ja lisää taikinaan.
Sekoita taikina tasaiseksi.
Ota taikinasta 1/3 osa toiseeen kulhoon.
Soseuta kohmeiset mustikat sokerin kanssa.
Lisää mustikkasose pienempään osaan kakkutaikinasta.
Kaada puolet vaaleasta taikinasta kakkuvuokaan ja päälle mustikkataikina.

Nostele vielä päällimmäiseksi vaaleaa taikinaa.
Paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 1 tunti.
Kumoa kakku jäähtyynenä. 



Tässä näette hyvin voidellun ja korppujauhotetun vuoan. 
Kakku on kypsää kun se irtoaa vuuan reunoista. 
Valmis Mustikkatiikeri kakku. 



Vinkki!
 Erilaisilla marjoilla saat eri makuja/värejä kakkuun. :) 







 

torstai 14. elokuuta 2014

Gluteeniton Vaalea vuokaleipä


 
  
Olen nyt jonkin aikaa miettinyt ja ideoinut mistä jauhoista tekisin sellaisen jauho sekoituksen että siitä saisin täydellisen vaaalean vuokaleivän ja tänään sen sain sitten toteutettua.
Leivän rakenne on nyt sellainen kun sen olla pitääkin ja maku täysin kohdallaan! :) 

Vinkki:

Tämä leipä sopii hyvin myös voileipäkakkuihin, kolmioleipiin tai valmiiksi voileiviksi juhlapöytään.

Ohje
5 dl käden lämpöistä vettä (37 °C )
50 g tuoretta hiivaaa
2 tl psylliumia
1 tl ksantaania
1 ½ tl suolaa
2 tl sokeria
1 dl tattarijauhoa
4 dl tummaa täysjyvä riisijauhoa tai vaaleata
1 dl perunajauhoa
3 dl maissijauhoa
2 rkl voi tai margariini sulaa

Sekoita murennettu hiivaa ja psyllium kädenlämpöiseen veteen.
Anna psylliumin turvota hetken.
Lisää suola, sokeri ja voisula.
Sekoita kaikki jauhot sekaisin erillisessä astiassa ja lisää jauhojen joukkoon ksantaani.

(Jauhot voit myös lisätä luetellussa  järjestyksessä ja laittaa ksantaanin tattarijauhojen jälkeen.)
Lisää jauhoseos vähitellen taikinaan koko ajan sekoittaen ja lopuksi hyvin vaivaten.
Taikina saa olla pehmoista ja hyvin vaivattua.
(Itse teen yleiskoneella taikinan.)
Voitele 1 ½ litran leipävuoka ja laita taikina siihen.
Tasoita pinta ja anna kohota leivinliinan alla lämpimässä/vedottomassa paikassa noin. 25-30 min.
Paista 250 °C uunissa 30 min. 

Leivästä tulee rapea pintainen ja sisältä erittäin kuohkea ja maukas.
Tämä leipää sopii oikein hyvin voileipäkakkuihin, kerrosleipiin, kolmioleipiin, ruokaleiväksi, eväsretkille ja juhlapöytään vaaleaksi leiväksi.










Gluteenittomat Mustikkakupit


Olen koko kesän sairastanut, niin tässä on ehtinyt miettiä ja ideoida kaikkea uutta ja erilaista.
Onneksi olen jo voiton puolella sairaudestani, niin pikkuhiljaa alan toteuttamaan ideoitani, joten lukijat olkaahan kuulolla. ♥

Tänään ideoin hyvin yksikertaisia, mutta helposti syötäviä Mustikkakuppeja pullataikinasta.
Ideana oli saada mahdollisimman paljon mustikoita mahtumaan pullataikina kuoreen ja tässä ideassa sen toteuttaminen oli yksinkertaisen helppoa.

Pullataikina


2,5 dl maitoa
1 tl psylliumia 
25 g tuoretta hiivaa
1 munaa
3/4 dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
noin. 7 dl semperin fin mixin hienoa jauhoseosta
75 g voita tai margariinia sulatettuna

Voiteluun kananmunaa jota on ohennettu hiukan vedellä.

  Murenna hiiva kädenlämpoiseen maitoon ja sekoita.
Lisää psyllium joukkoon ja anna sen hetken turvota.  

Sekoita munat, sokeri, suola ja kardemumma.
Lisää jauhoja pikkuhiljaa ensin käsin vatkaten ja sitten hyvin alustaen joko käsin tai koneella.
Lisää lopuksi sulatettu voi tai margariinisula ja alusta taikina hyvin.
Täytteeseen laitoin tuoreita kokonaisia mustikoita joiden sekaan sekoitin hienoa sokeria ja hieman perunajauhoja. 
Pullataikinasta leivoin tangon josta pätkin noin 4 sentin levyisiä paloja.
Taputelin käsin ohuiksi kakkaroiksi ja vuorasin niillä paperiset amerikan muffinivuuat, jotka laitoin Iloleipureiden muffinivuuan koloihin. 

 Näin Mustikkakupit pysyivät hyvin kasassa ja täytettäkin mahtui pari ruokalusikkallista jokaiseen kuppiin. 
 Itse laitoin hieman liikaa täytettä, koska se levisi paperivuokien reunoille, eli se pari rkl olisi riittänyt oikein hyvin. 
Maku oli jumalaisen hyvä, sillä olihan kyseessä tuoreet mustikat! :) 

Leivoin samasta taikinasta myös voisokeripullia. 
 






tiistai 12. elokuuta 2014

Gluteenittomat Tuulihattu rinkulat



Sain idean pursottaa Tuulihattu taikinasta rinkuloita.


Rinkulat voi joko halkaista ja täyttää tai sitten laittaa kahden rinkulan väliin täytteitä jolloin niistä saadan oikein näyttävän muhkeita ja täyttäviä. 
Tein molempia eli halkaisin ja täytin ja sitten laitoin täytettä rinkuloiden väliin.
Toiseen laitoin vaniljakerma vaahtoa ja mansikkahilloa ja toiseen vaniljakerma vaahtoa, lakka ja mansikkahilloa. 

Tällä ohjeellani tulee kahdeksan kappaletta reilun kokoisia rinkuloita.

Ohje

 2 dl vettä
100 g voita
3 munaa

Kieuhauta vesi ja voi paksupohjaisessa kattilassa.
Lisää kiehuvaan seokseen yhdellä kertaa kaikki jauhot koko ajan puuhaarukalla sekoittaen.
Keitä seosta vatkaten kunnes se irtoaa kattilan reunoista.
Lisää munat jäähtyneseen seokseen yksitellen hyvin vatkaten.
Ota taikinasta kahdella lusikalla noin ruokalusikan kokoisia nokareita pellille tai pursota pursottimella.
Paista 200 asteisesa uunissa 20 min.


Älä avaa uunin luukkua paistamisen aikana ettei tuulihatut lässähdä.
Anna tuulihattujen jäähtyä pellillä ja täytä vasta juuri ennen tarjoilua. 

Täytteeksi sopivat niin suolaiset kuin makeatkin täytteet.









maanantai 11. elokuuta 2014

Gluteenittomat Aamiaissämpylät





17-18 kpl

Ohje:

5 dl maitoa tai vettä
2 tl psylliumia
2 tl suolaa   
  2 tl sokeria
2 ps kuivahiivaa
5 dl provenan kauraleipäseos
½ dl voi tai margariini sulaa




  Lisää psyllium 42 asteisen maidon tai veden joukkoon ja anna turvota noin. 10 min.
Lisää suola, sokeri, provenan jauhot, kuivahiiva ja voi tai margariini sula.
Lisää semperin jauhot vähitellen ja alusta taikina hyvin joko yleiskoneella tai käsin.
Taikina saa jäädä pehmoiseksi.
Laita grov mixiä kulhon pohjalle.

Nostele ruokalusikalla palloja jauhojen sekaan.

Pyörittele jauhotetuissa käsissä soikeita tai pyöreitä sämpylöitä.
Anna sämpylöiden kohota lämpimässä vedottomassa paikassa leivinliinan alla tai kuuman vesihöyryn päällä noin. 20-30 min.

 Paista 225 asteisessa uunin lämmössä 15-20 min. 







































perjantai 8. elokuuta 2014

Gluteenittomat Kanelikorput




 Pullataikina 
(korppuja varten) 

34 kpl

2,5 dl maitoa
1 tl psylliumia 
25 g tuoretta hiivaa
1 munaa
3/4 dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
noin. 7 dl semperin fin mix gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
75 g voita tai margariinia sulatettuna

Voiteluun kananmunaa jota on ohennettu hiukan vedellä.

  Murenna hiiva kädenlämpoiseen maitoon ja sekoita.
Lisää psyllium joukkoon ja anna sen hetken turvota.
 
Sekoita munat, sokeri, suola ja kardemumma.
Lisää jauhoja pikkuhiljaa ensin käsin vatkaten ja sitten hyvin alustaen joko käsin tai koneella.
Lisää lopuksi sulatettu voi tai margariinisula ja alusta taikina hyvin.
Leivo taikinasta kaksi samanpituista tankoa ja kohota ne kaksinkertaiseksi kuuman vesihöyryn päällä leivinliinan alla tai lämpimässä vedottomassa paikassa.
Voitele kananmunalla ja sirottele hienoa sokeria päälle.
Paista 225 asteissa uunissa noin.15-20 min. 
Anna niiden jäähtyä hyvin ennen leikkaamista.

Kanelikorput

Vanhan perinteen mukaan korput tehtiin pullapitkoista jotka olivat jo hiukan kuivahtaneet, koska silloin ei ollut pakasteita ja pullat säilytettiin joko ruokahuoneissa tai tuvan alla olevassa maakellarissa. 
Lapsena sitä oikein odotti että pullapitkoja olisi jäänyt kuivahtamaan niin äitini olisi tehnyt niistä korppuja. ♥
Meillä tosin harvoin niin kävi koska pullatpitkot tuli syötyä heti joko sellaisenaan tai äidin tekemän omenahillon kera.
Jos niitä ei jäänyt äiti teki erikseen pullataikinan josta sitten leipoi pitkoja ja niistä korppuja. 
Nyt hiukan helpotan korppujen tekoa koska kyseessä on gluteeniton taikina.
Nyt en tehnytkään pitkoja vaan tankoja taikinasta.

Laita uuni kuumumaan 150 asteeseen.
Leikkaa jäähtyneestä tangosta noin 1 ½ - 2 senttiä paksuudeltaan olevia pullaviipaleita.
Sulta 75 g voita kattilassa ja voitele pullaviipaleeet molemmilta puolilta ja kierrittele kanelisokeri seoksessa tai ripottele valmista kanelisokeri seosta suoraan viipaleiden päälle.
Tein tarkoituksella kapeita pötköjä pellille, että korpuista tulisi pieniä. 
Kaupasta ostetut korput ovat yleensä aika suuri kokoisia ja mahtuvat vain mukissa kostuttamiseen, mutta näitä korppuja voi kahvikupissakin kostuttaa.

Vinkki:
Itse teen aina isoon tyhjään kanelipurkkiin valmista kaneli-sokeri seosta jonka laitoin syvälle ruokalautaselle jossa kierrittelin voidellut pullaviipaleet molemmin puolin.

Kuivata korput leivinpaperilla päällystetyllä pellillä ensin 150 °C niin kauan kunnes korput alkavat saada väriä ja pinta kuivahtaa eli noin. 30 min. 
Tiputa lämpötila 100 °C ja anna korppujen kuivua vielä noin 2 tuntia, niin että ne ovat kuivia ja rapeita molemmilta puolilta.
Halutessasi voit laittaa uunisuu luukun väliin teräksisen veitsen niin korput saavat ilmaa ja kuivuvat nopeammin.
Säilytä korput peltirasiassa tai lasipurkissa ettei ne pehmene.


 Hyvin kohoneet ja voidellut pullatangot.
 Uunista otetut pullatangot.
 Valmiiksi leikattuja pullaviipaleita.
 Voilla voideltuja ja kaneli-sokerissa kierriteltyjä pullaviipaleita menossa uuniin kuivumaan korpuiksi.
Valmiit korput.






Korvapuustit

 16 kpl isohkoa korvapuustia 

  Pullataikina

2,5 dl maitoa
1 tl psyllium
25 g tuoretta hiivaa
1 munaa
3/4 dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
noin. 7 dl semperin hienoa jauhoseosta

 75 g voita tai margariinia sulatettuna


Semperin hieno jauhoseos on tämän näköisessä paketissa.
 
Voiteluun kananmunaa jota on ohennettu hiukan vedellä.

  Murenna hiiva kädenlämpoiseen maitoon ja sekoita.
Lisää psyllium joukkoon ja anna sen hetken turvota.
 
Sekoita muna, sokeri, suola ja kardemumma.
Lisää jauhoja pikkuhiljaa ensin käsin vatkaten ja sitten hyvin alustaen joko käsin tai koneella.
Lisää lopuksi sulatettu voi tai margariinisula ja alusta taikina hyvin.
Kaaviloi taikinasta jauhotetulla leivin alustalla suorakaiteen muotoinen levy, levitä sille pehmeää voita ja sirottele pinnalle kanelia ja sokeria.
Kierritä levy rullalle ja leikkaa siitä kolmioita.
Paina peukalon päilllä kolmion keskeltä ja laita korvapuustit leivinpaperilla päällystetylle pellille.
Kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa leivinliinan alla kaksinkertaiseksi.
Voitele ja ripottele päälle raesokeria.
 Paista 225 °C kauniin kullan ruskeaksi. 

Vinkki:
Laske astianpesu altaisiin niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee ja kohota vesihöyryn päällä korvapuustit leivinliinalla peitettynä.
Näin ne eivät repeile ja ne kohoavat kauniisti! :)



keskiviikko 6. elokuuta 2014

Gluteeniton Piimälimppu




Ohje: 
 
5 dl piimää
50 g tuoretta hiivaa
2 tl psylliumia
2 tl suolaa
2 tl ksantaania
1 dl tummaa siirappia
½ dl pellavansiemen rouhetta
1 dl tattarijauhoja
½ dl voisulaa tai pullo margariinia
3 dl tummia jyttejauhoja

Siirappivesi:

½ dl kuumaa vettä
½ dl tummaa siirappia

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi (37 asteista)
Lisää joukkoon hiiva ja psyllium.
Anna turvota noin 10 min. jonka jälkeen lisää suola, ksantaani, siirappi ja pellavansiemen rouhe.
Sekoita hyvin ja lisää tattarijauhot ja voi tai pullo margariini.
Alusta lopuksi jyttejauhot taikinaan joko koneella tai käsin.
Taikina saa jäädä hiukan pehmoiseksi.
Leivo leivinpöydällä jyttejauhoissa joko yksi iso pyöreä limppu tai pari vuokaleipää.
Kohota vedottomassa lämpimässä paikassa leivinliinan alla 30 min.
Pistele leivän pinta haarukalla ja voitele siirappi vedellä.
Kypsennä leipä 200 asteisessa uunissa 50-60 min.
Valele leivän pinta siirappi vedellä kolme kertaa kypsymisen aikana ja lopuksi vielä kun olet ottanut leivän uunista pois.

Erittäin maukas ja pehmoinen leipä. :)

 










maanantai 4. elokuuta 2014

Gluteenittomat Vohvelit

 Päivitetäämpäs ohje ajantasalle kuvien kera.
Mikäs sen ihanampaa kuin parvekekutsut juuri paistettujen vohveleiden ja mansikkamehun kera. ♥
Jos et omista kesäkeittiötä jossa ulkona voi paistaa helteellä vohveleita, niin se käy myös parvekkeella kätevästi kun muistat paloturvallisuuden.
Itse asun kerrostalossa ja parvekkeellani on pistorasia, joten päätin näin helteellä paistaa vohvelit siellä.
Vaniljakerman ja mansikkarahkan tein jo aikaisemmin makuuntumaan jääkaappiin.

Tämä ohje on yli 20-vuotta vanha ja jostakin lehdestä poimittu, mutta aina tällä ohjeella saa maukkaat ja rapeat vohvelit.  

Ohjeesta tulee 10 kpl vohveleita.






 Ohje:

2 munaa
5 dl maitoa
½ tl suolaa
½ tl leivinjauhetta
100 g sulatettua voita tai margariinia
4 dl semperin fin mixin hienoa jauhoseosta  



Vatkaa munien rakanne rikki.
Lisää maito ja suola.
Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää se hyvin vatkaten taikinaan.
Lisää lopuksi sulatettu voi ja paista vohveliraudassa vohveleita.


Vohveleiden päälle voit laittaa erilaisia hilloja, marjoja, kermavaahtoa, jäätelöä tai syödä ne suolaisten täytteiden kera.










sunnuntai 3. elokuuta 2014

Gluteeniton Lihakukko



Kukkotaikinan ohje:
 
5 dl (42 asteista vettä)
1 tl suolaa
1 pussia kuivahiivaa (tai 50g tuoretta hiivaa)
2 rkl juoksevaa margariinia
noin. 400 g viljatuotteen gluteenitonta vaaleaa leipäjauhoseosta



Sekoita reilusti kädenlämpöiseen veteen (noin 42 astetta) suola ja pienessä jauho määrässä sekoitettu kuivahiiva.
(Jos käytät tuoretta hiivaa se murennetaan kädenlämpöiseen 37 asteiseen veteen)
Lisää vähitellen jauhoja ja kun taikina on sakeahko lisää juokseva margariini ja loput jauhoista alustaen hyvin taikinaa samalla joko käsin tai koneella.
Taikina on silloin hyvin vaivattua kun se irtoaa taikinakulhon reunoista.
Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle uuni pellille johon olet ensin ripotellut hieman jauhoa.
Taputtele joko käsin tai kaulitse pellin kokoinen soikeahko taikinalevy.


Täyte:

Possun kylkeä, kassleria tai etuselkää viipaleina tai paloina noin. 700g. 
Naudanlihaviipaleita, paloja tai valmiita suikaleita 400 g.
  Suolaa lihat edellisenä iltana.

 Tee aamulla taikina ja taputtele tai kaaviloi se suoraan leinpaperilla päällystetylle uunipellille soikeaksi levyksi. 

Jätä sämpylän kokoinen pala taikinaa jos kukko vuotaa, niin saat paikaittua sen taikinapalalla. 


Täytteet lisätään niin että ensin possunlihaa sitten naudanlihaa, taas possun lihaa, naudanlihaa ja päällimänen kerros possunlihaa.
 Seuraavaksi alkaa kukon yhdistäminen sillä perinteisellä tavalla, josta kuvasarja alla.


 Kun molemmat reunat ovat keskellä yhdistä ne veteen kostutetuilla käsillä hyvin ettei saumakohta petä paistuessa. 


Anna kukon kohota sen aikaa kunnes uuni lämpenee 250 asteeseen ja pistele haarukalla pinta ennen uuniin laittoa.
Uunissa kukko saa kuortua sen aikaa kunnes pinta saa kauniin kullan ruskean värin kuten kuvasta näkyy.
Kuortumis aika on noin. 45 min. 



 Tiputa uunin lämpötila 150 asteeseen.

Nosta kuortunut kukko leivinpaperin päälle jonka alla on ensin voipaperia ja pohjalla paksua foliota.

Voitele kukko voilla ja kääri se hyvin nyyttiin. 

Laita kukko takaisin uuniin hautumaan ja hauduta sitä vielä kolmisen tuntia kukon koosta riippuen. Sen jälkeen kukko on valmista syötäväksi.  


Anna kukon jäähtyä ennenkuin leikkaat sitä, muuten kaikki lihasnesteet valuvat kukosta pois, tai leikkaa kukon "kantta" palanen ja ota täytettä mukaan lautaselle ellet malta jäähdyttää. :) 

Laitan tähän samaan myös tavallisen kukkotaikina pohja ohjeen.


Kukkotaikina

5 dl vettä
50 g tuoretta hiivaa (tai 1 pussi kuiva hiivaa)
2 tl suolaa
2 rkl voi tai margariinisulaa
noin 13 dl hiivaleipävehnäjauhoja

Liuota hiiva käden lämpöiseen vesitilkkaan, lisää loppu vesi ja suola.
Vatkaa hiivaleipävehnäjauhot joukkoon, lisää voisula ja alusta taikina pehmeäksi.
Ripota taikinan pinnalle hiukan jauhoja ja kohota hyvin.


Taputtele tai kaulitse kohonneesta taikinasta kukkopohja. 
Täytä ja paista yllä olevien ohjeiden mukaan.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...