perjantai 31. tammikuuta 2014

Pikkupannarit


3 dl semperin fin mixin hienoa jauhoseosta (tai sama määrä vehnäjauhoja)
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 dl maitoa
2 munaa
2 1/2 rkl sulatettua rasvaa


Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola tasaiseksi taikinaksi ja lisää siihen maito, muna ja sulatettu rasva. Anna taikinan turvota 10-15 minuutia ja paista lettupannulla pieniä pannareita.
Tarjoa rasvan ja siirapin kanssa tai tavallisten pannreiden tapaan hillolla, kermavaahdolla, jäätelöllä ihan millä itse haluat! 
Ovat todella hyviä ja helppotekoisia! 
Jos sattuis käymään niin että niitä jäisi vielä seuraavallekkin päivälle niin peitä ne kelmulla ja laita kylmään. 
Ne on erittäin hyviä myös mikrossa lämmitettynä.
 

Oli muuten todella hyviä omatekoisen mansikkahillon kera njam!
 


keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Puijauspullat (Juorupullat)

Herkkupullien ohje on tanskalaista alkuperää.
Ne ovat melko rasvaisia, mutta ah, niin ihania!
Kohotusaika on pitkä, joten nopeaan pullan himoon näistä ei ole. 


( 24-30 kpl koosta riippuen)

50 g tuoretta hiivaa
2 dl maitoa

2 tl psylliumia 
½ dl sokeria
 6 dl semperin fin mixin hienoa jauhoseosta (tai 6-7 dl vehnäjauhoja)
150 g voita tai margariinia


Täyte:

100 g voita tai margariinia
½ dl sokeria
1 rkl vanilijasokeria

Murenna hiiva kylmään maitoon.

Lisää psyllium ja anna turvota 10 min.
Lisää sokeri ja alusta jauhot joko käsin tai koneella joukkoon.
Vaivaa lopuksi pehmeä voi sekaan.
Anna taikinan levätä n. 10 minuuttia.
Vaivaa taikina jauhotetulla leivinalustalla kimmoisaksi ja jaa kahteen yhtä suureen osaan.
Kaaviloi ohueksi neliskulmaisiksi levyiksi.
Taikinalevyt jaetaan 2*15 tai 2*12  kolmioon.
Täyte ainekset sekoitetaan keskenään.
Joka kolmion keskelle pannaan täytenokare.
Kulmat taitetaan vaniljavoin yli ja nyytit nostetaan paperivuokiin.
Anna pullien kohota noin kaksi tuntia.
Kohonneet pullat voidellaan vatkatulla kananmunalla ja paistetaan 225 asteisessa uunissa noin 10 min.


Laktoositon tai maidoton versio:
Käytä laktoositonta voita tai margariinia sekä laktoositonta maitojuomaa, soija- tai riisimaitoa.


Kypsyessään vaniljavoi sulaa ja leivonnaisista tulee onttoja.
Siitä tulee nimi puijauspulla ja toisella nimellä juorupulla.
Jäähtyneiden pullien päälle voi sirotella tomusokeria.
Sopivat hyvin pakastettaviksi!
Ohje on ainakin 35-vuotta vanha, mutta todella hyvä! 

 Neliöt leikataan vielä kolmioiksi jonka jälkeen niille laitetaan nokare vaniljavoita.

Vaalea leipäkoneleipä

 3-3½ dl vettä
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
2 rkl siirappia tai hunajaa
½ dl tattarijauhoja 
1 dl täysjyväriisijauhoja
1½ dl täysjyvämaissijauhoja
3 tl psylliumia
2 tl kuivahiivaa
1 rkl pellavansiemenrouhetta (tai kypsää kaurarouhetta ½ rkl) 

Mittaa leipäkoneen leivontakulhoon vesi, suola, öljy, siirappi tai hunaja. 
Sekoita loput aineet erillisessä kulhossa ja lisää jauhoseos nesteen joukkoon leivontakulhoon.
Käynnistä koneen pikaohjelma käyttöohjeen mukaisesti.
Ohjelman loputtua irroita valmis leipä koneesta ja anna sen vetäytyä eli jäähtyä kunnolla leivinliinan alla, koska jäähtynestä leivästä voi leikata ohuitakin siivuja.
 
Vinkki: Kannattaa tehdä kaksikertainen annos tätä maukasta leipää, koska tuosta annoksesta tulee turhan pieni leipä isossa leipäkoneessa. 
Itse tein tällä kertaa vaan tuon yhden annoksen verran leipää, koska syötiin se heti lämpöisenä. 

perjantai 24. tammikuuta 2014

Kanelikierrekorput

 Gluteenittomien korppujen teko on todella helppoa, jos olet jo leiponut pullaa valmiiksi esim.pakkaseen.

Leivoin joulun alla pullaa tällä ohjeellani pullataikina.

Tein pullataikinasta myös kanelisokeri kierteitä paperisiin muffinivuokiin.

Kun kanelisokeri kierteitä oli vielä pakkasessa niin otin hetkeksi huoneen lämpöön kierteet ja poistin ensin paperiset muffinivuuat ympäriltä pois.

Sen jälkeen halkaisin kierteet kahtia, laitoin uunipellille leikattu pinta ylöspäin ja uuniin, jossa oli 175 astetta lämmintä.

Annoin olla niin pitkään kunnes niihin tuli kaunis kullanruskea väri pintaan ja pienensin uunin lämpötilaa 150 asteeseen ja pidin vielä niitä niin kauan kunnes niistä tuli rapeita korppuja.

Vinkki:
Jos haluat saada vielä enempi kanelisokerin makua pintaan niin kostuta halkaistujen korppujen pinta vedellä ja sen jälkeen pyöräytä kanelisokeri seoksessa.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Gluteenittomat Sultsinat







 Sultsinat ovat Pohjois-Karjalaista perinneherkkua parhaimmillaan ja se on ruoka jota syötiin hyvin useasti sunnuntaisin.
Kaikissa taloissa oli puuhellat kun olin lapsi ja sulstinat paisettiin puuhellan päällä jossa samalla  riisipuuro kypsyi.
Nyt kun elämme sähköliesi aikaa, niin sultsinat voi paistaa joko levyllä suoraan kun muistaa sen jokaisen sultsinan jälkeen puhdistaa, tai sitten kuten minä teen eli paksupohjaisella rautapannulla ja levyn pidän kutosella koko paiston ajan. 

Ensin kannattaa laittaa riisipuuro hautumaan ja sitten vasta tehdä sultsina taikina ja ajella kuoret/paistaa ne.


Riissipuuro

25g voita
12 dl maitoa
2 dl puuroriisiä
1 tl suolaa

Sulata teflon kattilassa voi ja lisää maito.
Sekoita koko ajan ettei maito ota pohjaan kiinni.
Kun maito on kiehumispisteessä lisää vähitellen riisit joukkoon koko ajan puuhaarukalla tai kauhalla sekoittaen.
Kun puuro alkaa kiehumaan sekoita sitä hyvin ja laita kattilan alle teräsritilä ja se on tämän näköinen.






Pienennä lämpö kolmoselle.
Hauduta puuroa 45 min.välillä sekoittaen.
Lisää suola lopuksi ja sekoita se hyvin.
Tällä välin kun puuro hautuu voit tehdä sultsina taikinan, ajella kuoret, paistaa ja voidella ne pehmenemään.


Taikina 
14-16 kpl koosta riippuen

2dl vettä 
3/4 tl suolaa 
3 dl gluteenittomia tummia jyttejauhoja


Jyttejauhot ovat tämän näköisessä pussissa.


 


Lisää vesi taikinakulhoon.
Sekoita suola hyvin veteen ja lisää jyttejauhoja vähitellen hyvin sekoittaen vispilällä.
Kun taikina alkaa olla paskuhkoa niin ota joko puuhaarukka tai tukeva muovilasta ja lisää jauhoja vielä hyvin sekoittaen niin että takinaaan muodostuu hieman sitkoa.
Yleiskone on tässä verraton väline, mutta näin pienen taikinan voi pyöräyttää ilman konettakin.
Leivo taikinasta pyöreä tanko ja leikkaa siitä 14-16 kpl saman kokoisia paloja.
Taputtele leivin alustalla jyttejauhoissa palat pieniksi kakkaroiksi ja ajele ne piirakka pulikalla tai kaulimella ohuiksi kakkaroiksi.
Kakkaroiden tule olla niin ohuita että leivinalusta näkyy läpi, eli ohuempia kuin karjalanpiirakoiden kuoret.
Paista kuumalla rautapannulla tai sähkölevyllä molemmilta puolilta niin että kuoriin tulee ruskeita pilkkuja molemmin puolin.
Voitele kuumalla voi-vesi seoksella jossa on hieman suolaa ja vaan toinen puoli jonka jälkeen asettele voipuolet vastakkain pehmenemään voipaperin ja leivinliinan alle.
Täytä hyvin haudutetulla riisipuurolla ja nauti ruuaksi. 

Tässä kuvasarja valmistus vaiheista.






















torstai 16. tammikuuta 2014

Kauralimppu

Kun jauhokaappiani katselin niin löysin sieltä Provenan kaurajauhoja ja provenan oat mix jauhoja, joten päätin ideoida näistä kahdesta jauhosta kauaralimpun.
 Ohje:

½ l kädenlämpöistä vettä
30 g tuoretta hiivaa
 
2 tl suolaa
2 tl sokeria
2 tl psylliumia
2 dl provenan kaurajauhoja
5dl provenan oat mix jauhoja

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää suola, sokeri ja psyllium ja anna turvota noin 10 min.
Sekoita jauhot keskenään.
 Lisää jauhoseosta pikkuhiljaa koko ajan vatkaten. 
Vaivaa taikinaa koneessa taikinakoukulla, tai käsin noin 5min.
Kohota taikina leivinliinalla peitettynä 20 minuuttia.
Kaada taikina jauhotetulle leivinalustalle ja leivo runsaassa jauhossa pyöreä limppu. 
Annan limpun kohota 20 minuttia lämpimässä paikassa leivinliinan alla.
Paista limppua 225 asteisessa uunissa 30-40 min. uunin tehosta riippuen.

Vinkki: Jos sinulla on pussien pohjilla jauhojen loppuja niin eikun tähän taikinaan ne vaan tai gluteenittomien kaurahiutaleiden jämät. 



maanantai 13. tammikuuta 2014

Aurinkokiisseli kahdelle

 Tämä ohje on otettu 17-vuotta sitten yläasteen kotitalouskirjasta.

3 dl appelsiinituoremehua
1 dl vettä
2 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja

Sekoita kylmän mehun joukkoon vesi, sokeri, perunajauhot ja sekoita varovasti koko ajan niin kauan kunnes kiisseli kiehahtaa.
Kaada kiisseli jäähtymään tarjouluastiaan ja ripottele sokeria pinnalla tai laita kelmu päälle niin kiisseliin ei tule kuorta jäähtyessään! :) 

lauantai 11. tammikuuta 2014

Tattarileipä


 Mulla ei ole ihan tarkkaa juuren ohjetta joten lainaan juuri ohjeen Herkkusuun lautasella blogista lukijoilleni, koska oma juureni oli niin erilainen.

Itse tein hiukan pidemmän kaavan mukaan juuren ja lisäsin välillä hieman tuoretta hiivaakin takina juureen.

Joka leipomisen jälkeen jätän taikinaa desin verran kannelliseen rasiaan, jonka säilytän jääkaaapissa, enkä ruoki sitä välillä kuten muut tekevät.

Ikäni ruisleipää leiponeena tein juuren kuten olisin tehnyt sen ennen keliakiaani.

Tattarileivät
 Tällä kertaa teinkin isomman taikinan, että saan pakkaseen siivuttaa valmiita leipäsiivuja.

Sieltä niitä on sitten helppo sulattaa vaikka yksi siivu kerrallaan. :)

Tein myös jauhojen määrässä pieniä muutoksia ja huomasin että nyt leivän happamuus, rakenne, maku ja ulkonäkö olivat täydelliset! ♥ 

 Tämän johdosta poistin entisen reseptini pois ja nyt rakkaat lukijat saattekin täydellisen Tattarileivän ohjeen! ♥

Ohje:  


Edellisenä lltana:

1 dl taikinajuurta (eli edellisestä kerrasta jätettyä leipätaikinaa)
25 g tuoretta hiivaa
9 dl kädenlämpöisstä vettä (37 asteista) 
8 dl tattarijauhoja

Aamulla:

1 dl kädenlämpöistä vettä (37 asteista)
50 g tuoretta hiivaa
4 tl suolaa
2 rkl psylliumia
2 tl ksantaania
4 dl tattarijauhoja
1 dl tummaa täysjyvä riisijauhoja (Viljatuotteen)

Sekoita edellisenä iltana kädenlämpöiseen veteen taikina juuri, hiiva ja tattarijauhot. 
Sekoita muutamia kertoja illan aikana taikinaa ja jätä taikina kuplimaan yöksi.
 Peitä taikinakulho kannella tai leivinliinalla.
Taikina saa tekeytyä ja kulpia 10-12 tuntia.
Silloin siihen tulee se oikea happamuus mikä hapanleipään kuuluu tullakkin. 
Lukijat älkää ihmetelkö jos aamulla teidän keittiössä tuoksahtaa hieman *kiljun* tuoksu. :D 
Se kuuluu asiaan ja silloin tiedätte että taikina on tarpeeksi hapan. 
 
Aamulla lisää joukkoon kädenlämpöinen vesi, tuore hiiva, suola ja psylliumi.
Anna taikinan turvota noin 10 min.
Sekoita riisi-tattarijauho keskenään ja lisää siihen ksantaaani.
Lisää jauhoseos taikinaan vähitellen koko ajan vatkaten joko yleiskoneella tai tukevalla puuhaarukalla.
Alusta taikina hyvin ja laita se leivinliinan alle kohoamaan lämpöiseen paikkaan reiluksi tunniksi.
Taikina on aika pehmoista joten leivo leivinalustalla tattarijauhoissa joko pyöreitä limppuja, vuokaleipiä tai reikäleipiä.
Tästä annoksesta tuli pari matalahkoa vuokaleipää ja yksi reikäleipä.
Kohota hyvin leivät leivinliinalla peitettynä reilu tunti ja pistele haarukalla leipien pinnat ennen paistoa.
Paista 250 asteessa 45-60 min. uunista riippuen. 

perjantai 10. tammikuuta 2014

Coleslaw

Tämä ohje on lainattu onko nälkä blogista jossa kannattaa jokaisen lukijan ehdottomasti käydä!  
Siinä ohjeessa oli liikaa etikkaa, ja jouduin muokkkamaan vielä ohjetta. 
 Ohje: 

2 kpl porkkanaa
1 sipuli
500 g kaalia
2 tl omenaviinietikkaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
2 dl majoneesia

Suikaloi kaali ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi.
Sekoita majoneesi, omenaviinietikka, sokeri ja suola. 
Kastikkeen kuuluu olla voimakkaan makuinen, makea ja hapokas, sillä kaali ja porkkana imevät itseensä paljon makua!
Nosta kaalisuikaleet ja porkkanaraaste isoon kulhoon, kaada päälle kastike ja sekoita hyvin. 
Peitä kulho tuorekelmulla tai kannella ja nosta jääkaappiin maustumaan vähintään muutamaksi tunniksi, mieluiten yön yli.

Tämä raikas ja maukas salaatti käy pulled porkille ja monelle muulle liharuualle tai lihapadoille. 

torstai 9. tammikuuta 2014

Pulled Pork

Olin luvannut postailla heti joulun jälkeen Pulled Porkin ohjeen ja nyt täytän lupaukseni.
Ohjeen otin HooKoon sivuilta ja muokkasin siitä gluteenittoman ja oman makuiseni Pulled Porkin.

Varmaan moni lukijani kysyy mitä on Pulled Pork eli nyhtöpossu?

Hitaasti kypsäksi haudutettu Pulled Pork on yksi tämän päivän kuumimmista ruokatrendeistä. 
Opi valmistamaan suussasulavaa lihaherkkua kotona!
Pulled Porkia valmistettaessa on ajatuksena hauduttaa hitaasti porsaan huokeampia ruhonosia ylikypsäksi. 
Ruokatrendiksi noussut Pulled Pork valmistuu kotikeittiöissä yllättävän helposti: jotkut marinoivat porsaanlihaa yön yli Pulled Porkia varten, mutta tämä ei ole välttämätöntä. 
Lihalle valmistettava maustekastike on niin maukas, että liha maustuu riittävästi hauduttamisen ja lihan repimisen aikana.
Kun kotioloissa valmistetaan hitaasti kypsyvää ruokaa, on kynnys usein valmistamisen aloittamiseen korkealla. Pulled Pork valmistuu kuitenkin kotioloissa helposti – jos pitkää kypsennysaikaa ei pidetä rasitteena. 
Hitaasti kypsyvää ruokaa kannattaakin valmistaa aina kerralla tavallista suurempi määrä, jotta pitkään kypsyneestä herkusta voi nauttia useaan otteeseen. 
Pulled Pork säilyy nopeasti viilennettynä jääkaapissa muutaman päivän ja pakastimessa noin kolme kuukautta.

Ohje: 

 700 g kassleria
½ rkl suolaa

Maustekastike:

  ½ dl tummaa siirappia
½ dl fariinisokeria
½ dl riisiviinietikkaa
½ dl vähäsuolaista soijakastiketta (tai herkkävatsaiselle gluteenitonta soijakastiketta) 
2 valkosipulin kynttä murskattuna 
3/4 tl savustettua paprikajauhetta
mustapippuria myllystä
1/4 dl ketsuppia
1/4 dl väkevää sinappia (tai itse tehtyä konjakkisinappia)


Hiero suola lihan pintaan ja laita se uunivuokaan, johon se juuri ja juuri mahtuu.

Sekoita keskenään kastikkeen ainekset ketsuppia ja sinappia lukuun ottamatta ja kaada seoksesta puolet lihan päälle.

Peitä vuoka leivinpaperilla ja foliolla. 
Kypsennä 150 asteisessa uunissa noin neljä tuntia tai yön yli 95 asteisessa uunissa.

Revi liha pieniksi säikeiksi kahden haarukan avulla kattilaan.

Kaada osa liemestä ja loput maustekastikkeesta lihojen päälle ja lisää joukkoon ketsuppi ja sinappi. 
Anna porista muutama minuutti välillä sekoitellen. 
Maista ja lisää tarvittaessa vielä suolaa.

Vinkki: Itse maustoin kasslerin jo illalla ja laitoin seuraavana aamuna uuniin.
Maku oli todella hyvä, koska liha oli suolautunut ja maustekastike oli imeytynyt hyvin lihaan.
  Pulled Porkille tein gluteenittomia pitaleipiä joiden ohje löytyy täältä. pitaleivät

Piirakkapohja suolaisille piirakoille



Tätä ohjetta muisteltiin tänään facebookissa ja nyt kirjoitan sen blogiini.
Ohje on vuosikymmeniä vanha ja aina yhtä toimiva ja hyvä.

Ohje:

3 dl mielihyvä perunahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 dl vettä
2 dl voisulaa

Sekoita kaikki aineet taiseksi taikinaksi ja taputtele leivinpaperilla vuoratulle pellille.
Levitä haluamasi täyte ja paista 225 asteisessa uunissa kullan ruskeaksi.  








 

maanantai 6. tammikuuta 2014

Paakelinisut

(noin 60-68 kpl) 
Päivittele tään ajan tasalle.
 
 Nämä Paakelinisut ovat ihan aitoja Lappilaisia ja niiden ohjeen olen saanut Lapissa käydessäni. 

Ohje on ollut niin suosittu että olen saanut jakaa sitä kaikille ystävilleni jotka ovat luonani  niitä syöneet kahvin kanssa. 

Nyt haluan sen jakaa kaikille blogini lukijoilleni ihan alkuperäisessä muodossa.

500 g voita tai margariinia
2½ dl ssokeria
2 munaa
1½ dl maitoa
2½ tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
12½ dl vehnäjauhoja (tai semperin glut. hienoa jauhoseosta saman verran)

Sokeri ja notkea voi sekoitetaan.
Munat vatkataan ensin ja siihen sekoitetaan maito, joka vatkataan, mutta ei vaahdoksi.
Sooda, leivinjauhe sekoitetaan jauhoihin ja jauhoseos kaadetaan taikinaan.
Taikinan tulee olla tasaista.
Taikina kaulitaan isoksi levyksi leivinalustalla josta leikataaan isohkoja neliiöitä, jotka paistetaan 225 asteisessa uunissa noin. 10 min. kunnes paakelit ovat kauniin vaalean ruskeita.  

Leikkasin taikinapyörällä kuusi senttiä kertaa kuusi senttiä neliötä.
Nämä olivat minusta sen kokoisia mitä Lapissa olen tottunut syömään. 

Vinkki: Ohjeen voi puolittaa ja nämä säilyvät kannellsessa rasiassa jääkapissa oikein hyvin. 
Leipoessa kannattaa käyttää jauhoja ja kaaviloikaa varovasti pehmeää taikinaa, niin saatte hyvän lopputuloksen. 

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Pitaleivät

  (8 kpl)

2½ dl vettä
½ tl suolaa
2 tl sokeria
5 dl semperin fin mixin hienoa jauhoseosta
50g tuoretta hiivaa
2 rkl rypsiöljyä


Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, suola, sokeri, jauhoseos sekä öljy.
Alusta tasaiseksi.
Jaa taikina 8 keoksi leivinpaperin päälle.
Taputtele jauhotetuin käsin mataliksi leipäsiksi.
Anna kohota kaksinkertaisiksi.
Kuumenna uuni 250 °C:een.
Kuumenna uunipeltiä uunissa 2 min, vedä kohonneet leipäset leivinpapereineen kuumalle pellille ja paista uunin keskitasossa 5-8 min.


Pitaleipä täytetty Pulled Pork lihalla eli nyhtöpossulla.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Karjalanpiirakat

20-30 kpl

Kuoritaikina

2 dl vettä
1 tl suolaa
200 g ruisjauhoja
100 g vehnäjauhoja

Taikina vaivataan ja se saa olla kiinteää, mutta ei liian kovaa.
Taikinasta leivotan tanko, joka jaetaan yhtä suuriin palasiin.
Nämä pyöritellään palloiksi, jotka litistetään ja pannaan pinoon tai kasoiksi jauhotetulle työpöydälle.
Kakkarat kaaviloidaan piirakka pulikalla ohuiksi pyöreiksi piirakan kuoriksi, jotka pannaan päällekkäin, jauhoja väliin ripoteltuna, tai yhdistellään ne heti.

 Kuvissa olevat piirakat ovat gluteenittomia, mut sama periaate toimii myös tavallisia piirakoita tehdessä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...